Tavoitteen täyttymättömyydestä en voi kyllä nyt täysin syyttää itseäni. Meillä ei ole ollut mitään mahdollisuuksia kehittyä Vilhon kanssa agilitykoirakkona, koska Vilho on ollut niin kiihtyneenä radalla. Radoilla eteneminen on kaatunut Vilhon kiihtyneeseen olemukseen ja meillä ei oikein ole ollut mitään keskinäistä yhteyttä. Mikä sen kiihtymisen on alun perin aiheuttanut, niin siitä tietysti varmaan voidaan syyttää minua ja sitä, että en ole ollut varuillani ja olen päästänyt tilanteen näin pahaksi.
Positiivisia edistymisiä:
1. Yhtään kertaa eivät vaatteeni ole repeytyneet kesäkaudella kentällä, koska Vilho on lopettanut napsimisen. Se ei ole enää kiihtyessään ruvennut repimään minua vaatteistani saadakseen huomiota tai palkkaa. Tähän ongelmaan on auttanut huomion kiinnittäminen palkkaamisen tiheyteen ja palkkaaminen alhaalta. Tähän on myös auttaneet luopumisharjoitukset.
2. En ole ollut enää niin mustelmilla. Tämä on kyllä hienoakin hienompi juttu. :) Vilho ei enää ole hyppinyt niin paljon. Tähän on auttanut, että en nosta käsiäni turhaan ylös, jos teen virheen tai kun Vilho tulee minua kohti. Ja käsiäni en olekaan nostanut enää turvaan ylös, kun Vilho ei napsi hihojani enää. Ja tähän myös on auttanut palkkaaminen alhaalta ja radan jälkeen tai virheen sattuessa kyykistyminen heti Vilhon tasolle.
3. Kontaktiongelma, joka tuli aivan yllättäen, on parantunut huomattavasti. On kyllä ihan käsittämätöntä, että miten varkain kontaktiongelma tuli. Vain muutama kisa, jossa Vilho hyppi kontaktit ja sen jälkeen se hyppi ne aina. Ajattelin, että sillä ei ikinä tule olemaan ongelmaa kontakteilla, kun niihin tehtiin hyvä peruspohja. Mutta näin sitä vaan olin väärässä. Onneksi kontaktit nyt siis kutakuinkin sujuu.
4. Varastaminen ensimmäisen esteen takaa. Tämäkin on ihan käsittämätön virhe, joka tuli esille ensin kisoissa. Onneksi parannusta on nyt tullut paljon Susan Garretin DVD:n oppien myötä.
5. Vilho on vähentänyt kentänlaidalla koirille räkyttämistä. Tähän ongelmaan olen saanut apua vastaehdollistamisesta. Harmillista on kuitenkin, että Vilho on noin kolme kertaa kesänaikana päässyt haukkumaan radan läheisyydessä toisille koirille. Se on siis katsonut paremmaksi lähteä hankkimaan tekemistä toisaalta, jos radalla on ollut liian tylsää.
Vilho pomppii Seinäjoen kisoissa elokuussa. Hermostuneisuutta radalle lähtiessä. Kuva: Leila Takala
Mitä pitää Vilhon kanssa vielä harjoitella:
1. Lisää luopumisharjoituksia.
2. Lisää rauhoittumisharjoituksia ja Karen Overallin Relaxation Protocollaa.
3. Minulle rutiini Vilho kanssa leikkimiseen ja rohkeutta enemmän siihen. Minun pitää uskaltaa palkata Vilho enemmän lelulla, mutta meidän pitää myös treenata lisää sitä, että lelun kanssa leikitään minun kanssa, eikä häippäistä tekemään kunniakierroksia. Leikkimisrutiineihin pitää ottaa myös sessio aina ennen rataa. Ja lelua ei enää piilotella taskuun (Vilho ei tarvitse tavoitella sitä sieltä -> vähentää hyppimistä ja näpsimistä) vaan se on koko ajan kentän tai harjoituksen lähettyvillä esillä ja sille mennään luvan kanssa.
4. Lisää harjoitusta esteen taakse jäämiseen.
5. Erilaisia ohjauskikkoja harjoiteltava, koska en millään ehdi Vilhon eteen omalla vauhdillani.
6. Pitää opetella, että en unohda Vilhoa kentällä. Jos en juuri sillä hetkellä halua Vilhon tekevän mitään, on paljon järkevämpää laittaa se suorittamaan jotain pitkäkestoista tehtävää esim. paikalla istuminen, sormeen koskeminen tai paikkamakuu, kun että annan sen ryntäillä ympäri kenttää ja räkyttää minulle.
Vilho ei enää kuuntele kontakteilla ja teki Seinäjoen kisoissa elokuussa ensimmäisen lentokeinunsa. Kuva: Leila Takala.
Omat asenteenmuutokseni tällä kaudella
1. Koira ei osaa uusia ohjauksia, jos sille ei niitä opeta. Tämä olen oppinut Susan Garretin DVD:stä. Olen myös ymmärtänyt, että monien kouluttajien ja ohjaajien hokema mantra: "Koira osaa ja ohjaaja ei" on useimmiten ihan puppua. Koira osaa agility radalla tasan tarkkaan sen mitä ohjaaja on sille opettanut. Jos ohjaaja on opettanut koiran menemään esteitä, niin koira osaa mennä esteen. Jos ohjaaja ei ole opettanut koiraansa seuraamaan ohjaustaan, niin koira ei osaa seurata ohjausta. Siinä on ohjaaja silloin turha yrittää ohjata, jos koira ei osaa katsoa ohjaajan liikkeestä minne suuntaan mennään. Totta on kyllä, että jos ohjaaja muuttaa harjoituksesta toiseen ohjaustyyliään, niin koiran on vaikea seurata ohjaajaa, jos se on jo yhden tavan oppinut ja ohjaaja ei enää käytä sitä tapaa. Mutta sekin on totta, että toiset koirat ovat paljon parempia yleistämään ja koirilla on luonnostaan geeneissään kyky seurata ohjaajaa. Tästä koiran kyvystä seurata ohjaajaansa on tehty jopa tieteellistä tutkimusta: http://email.eva.mpg.de/~tomas/pdf/Hare_Tomasello05.pdf
Mutta olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että pidempikestoiset ja vaikeammat ohjaukset täytyy koiralle opettaa ennen kuin niitä siltä voi vaatia.
2. Edellinen johtaa myös siihen, että olen käsittänyt mitä Janita Leinonen tarkoittaa kurssilla sanomallaan motolla: "Ohjaa älä oleta". Koiralle pitää kertoa ja nimenomaan opettaa, että tämä liikkeeni nyt tarkoittaa, että mene tuonne suuntaan. Ei pidä olettaa, että koira osaa mennä sinne suuntaan, jos sitä ei ole harjoiteltu. Mutta Janita myös varmasti tarkoitti sitä, että hyvin usein ohjaajat olettavat koiran menevän sinne suuntaan, jonne sen nenä näyttää ohjaamatta koiraa seuraavalle esteelle esimerkiksi joillakin koiralle opetetuilla ohjaus käskyillä.
3. Ei ole aina minun syy, että emme onnistu kentällä. Olen oppinut lukemaan Vilhon olemusta, että milloin se on niin kiihtyneessä tilassa, että rata ei tule onnistumaan. Minun syyhän tuo sikäli on, että olen vienyt liian kiihtyneessä tilassa olevan koirani radalle.
4. Minun toiminnan muutos aiheuttaa Vilhon käytöksessä muutosta. Eli kun olen itse aktiivisesti yrittänyt muuttaa palkkaustapaa ja reagointiani Vilhon kiihtymiseen, on muutosta vasta päässyt tapahtumaan. Olemme olleet pudonneina niin sanottuun käytöskuoppaan eli oma käytökseni ja ympäristö johon olen tuonut Vilhoa on aloittanut Vilhon epämiellyttävän käytöksen. Nyt ollaan näitä käytöksiä rikottu ja muutosta on tullut.
5. Stresistä. Jos koira kuumuu aigilitykentällä, niin olen oppinut miettimään tieteellisen termein, että mitä käytöstä koira kentällä silloin ilmentää - sehän on stressaantunut. Tietty määrä stressiä on koiralla hyvä, koska sehän laittaa koiran innokkaasti toimimaan. Mutta jos stressi ylitää koiran sitokyvyn, niin ollaan tilanteessa, jossa koira ei voi ottaa vastaan mitään ohjauksia tai käskyjä ohjaajaltaan. Jos haluat vähentää koirasi kuumumista kentällä, niin silloin on siten etsittävä tietoa koiran stressikäyttäytymisestä ja hakea apua siihen, yksinkertaista eikö? No ei tunnu olevan... Ohjaajille tuntuu olevan todella vaikeaa ymmärtää, että kuumiminen on sterssikäyttäytymistä. Sehän olisi kamalaa, eihän kukaan halua viedä koiraansa harrastukseen, jossa se stressaa!? :) Miten ohjaaja sitten pystyy auttamaan kuumuvaa koiraansa. Koirien stressistä on kirjoitettu jonkun verran kirjoja ja ohjeita, joissa neuvotaan kuinka helpottaa koiran ola kentällä. Stressikäyttäytymisen myöntämisellä päästään jo hyvin alkuun.
Vilho ohittaa esteen, kun olen liian lähellä estettä kutsumassa sitä ja myöhässä käskyssäni. Kuva: Leila Takala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti